Meltausjoella

30.05.2018


Lähdimme porukalla muutaman tunnin pika reissulle Meltausjoelle. Tarkoituksena käydä lähinnä katsastamassa paikkoja ja millä korkeudella vesi on. Mukana oli myös perhokalastuksen alkutaipaleella oleva kaveri. Ilmahan oli hieno ja itikat eivät ollut vielä heränneet. Vesi oli jo laskenut jonkin verran, mutta edelleen joki oli hienoisessa tulvassa. Ilta meni lähinnä uusia välineitä testaillessa ja heittoharjoittelussa. On aina hienoa kun saa opastaa uusia alan harrastajia. Siitä tulee väkisinkin mieleen omat perhokalastuksen alku hetket, vuonna -86 kun tapiolan kirjasarjan kanssa nurmikolla reenattiin. Olihan se aikaa, voi kun joku olisi silloin ollut opastamassa!